Hallituksen kokous 24.2.2013 klo 17.00

Paikka: Naantalin kaupungintalo
Läsnä: Henna Junttila, Leena Haanpää, Sara Luotonen, Ilona Lilja-Kurkela, Jyrki Heino, Jarkko Kanerva, Eija Niittymäki ja Juha-Antti Nikkanen

1. Kokouksen avaus
Kokouksen avasi puheenjohtaja Henna Junttila kello 17.10

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
Pöytäkirja hyväksyttiin

5. Luottamuspaikkakuulumiset
Jarkko kertoi kuulumisia kaupunginhallituksen täytettävien luottamushenkilöpaikkojen neuvotteluista. Vihreät menettivät paikkoja verrattuna edelliseen vaalikauteen. Musiikkijuhlien toimikuntaan valittiin sitoutumaton Sirkku Lehtinen.

Jarkko toisti valtuustossa aloitteensa Nunnalahden uimarannan laiturin kunnostamisesta, joka menee seuraavaksi mahdollisesti vapaa-aikalautakunnan tai teknisen lautakunnan käsiteltäviksi. Perussuomalaiset tekivät kaksi aloitetta avoimuuden lisäämisestä: jaostoihin mahdollisuus valita myös ulkopuolisia jäseniä, kaupungin yhtiöiden pöytäkirjat julkisiksi. Seuraavassa valtuustossa on hallintosäännön muutosehdotus, joka koskee kaavoitus- ja ympäristölautakunnan esittelyä.

Leena kertoi, että teknisen lautakunnan kokouksessa asioita lähinnä nuijittiin läpi. Eniten keskustelua herätti Humaliston aukio. Tulevan kokouksen pöytäkirjaa käytiin läpi, esityslistalta löytyi mm. Jarkon aloite uimalaiturin kunnostamisesta, jota todennäköisesti siirretään yhä myöhemmäksi. Kulttuurilautakunnan kokouksessa oli enemmän keskustelua. Koulutuslautakunnan kokouksessa päätettiin urheiluluokan perustamisesta Suopellon kouluun, maahanmuuttajia perusopetukseen valmistavan luokan aloittamisesta Naantalissa sekä peruskoulun vuosiviikkotuntien leikkauksesta. Kaavoitus- ja ympäristölautakunnan kokouksessa oli paljon keskustelua, eniten jätehuoltosuunnitelmasta ja viemärikaivojen tyhjentämisestä – kiinteistönhaltija saa itse päättää, mistä tilaa palvelun. Naantalin Hovin paikalle anotaan rakennuslupaa 4-5 kertaa suuremmalle pinta-alalla; tulee pian ympäristö- ja kaavoituslautakunnan käsittelyyn.

6. Talousasiat
Ilona esitteli tiliotteen, viimeaikaisia tapahtumia: 145 euroa luottamuspalkkioita, 42 euroa kaupungilta, Saila Rinteelle 40 euroa Vihreistä langoista, ammattiyhdistysavustusta 80 euroa, Vihreältä liitolta jäsenmaksuja 73 euroa, Helsingin vihreiltä nuorilta tilitettiin Henna Junttilan lahjoitukset. Lisäksi Henna Junttila lahjoitti 25 euroa Naantalin seudun vihreille. Tilin saldo 410 euroa.

Seuraavassa kokouksessa uusi hallitus hyväksyy vuoden 2012 tilit ja toimintakertomuksen. Henna toimittaa Leenalle viime vuoden tilintarkastajien nimet.

7. Jäsenasiat
Pyydetään Olli Välkkeeltä sähköpostilista, johon kuuluvat kaikki Naantalin seudun vihreiden jäsenet. Jatkossa esityslistat lähetetään sähköisinä viikkoa ennen kokousta. Niille jäsenille, joilla ei ole sähköpostia, sihteeri lähettää tekstiviestin.

Käytiin läpi kierros siitä, miten kukin itse on päätynyt mukaan Naantalin seudun vihreiden toimintaan – henkilökohtainen kontakti melkein aina mukana!

Uusiin jäseniin otetaan jatkossa aina yhteyttä ja näitä kutsutaan mukaan tapahtumiin.

8. Menneet tapahtumat
Ei menneitä tapahtumia.

9. Tulevat tapahtumat
Tuhkamarkkinat 3. maaliskuuta, kello 11-16. Kristiina Turtonen lupasi Galleriansa Naantalin seudun vihreiden käyttöön. Järjestetään siellä ”Vihreä teetupa”, jota mainostetaan Rannikkoseudussa; Henna hoitaa ilmoituksen. Sara hoitaa irtoteet ja leipoo jotain pientä sekä tuo toimistolta liehun ja esitteitä ja kotoaan vanhoja Vihreitä Lankoja, teekuulan sekä kannettavan, Jyrki tuo vedenkeittimen, kaksi teepannua ja muumimukeja. Leena tilaa Vihreitä Lankoja. Sara tekee fb-tapahtuman.

Vihreitä kulttuuripäiviä ei saatu Naantaliin tänä vuonna.

Piirin kevätkokous pidetään Naantalissa 6. huhtikuuta. Leena varaa kaupungintalosta tilan ja Kultaranta-kierroksen. Sara kysyy Aapo Rantaselta ja Olli Välkkeeltä fb-eventin luomisesta. Sara ottaa yhteyttä Martti Sipposeen ja kysyy puhujaa, max. 15 minuuttia. Sara ottaa yhteyttä Rannikkoseudun ja Kaupunkiuutisten päätoimittajiin kahta viikkoa, viikkoa ja päivää ennen.

10. Muiden vihreiden järjestöjen kuulumisia
Piirihallituksen puheenjohtaja Aapo Rantanen eroaa, piirin kevätkokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja.

11. Ilmoitusasiat ja tiedotus
26. helmikuuta keskustan arkkitehtikilpailun tulosten julkistaminen klo 13 ja palvelustrategiaseminaari Kristoffer-salissa klo 18.

Leena ollut yhteyksissä Jani Toivolan avustajaan, eduskuntavierailu jätetään hautumaan.

Tuhkamarkkinoista tiedotetaan Rannikkoseudussa ja facebookissa. Piirin kevätkokouksesta ilmoitetaan Rannikkoseutuun ja Kaupunkiuutisiin, sekä siitä tehdään mahdollisesti fb-tapahtuma.

12. Muut esille tulevat asiat
Leena tekee tulevassa valtuuston kokouksessa kaksi aloitetta: kunnallinen ohjeistus asukkaille tulisijalämmityksestä sekä Ipanariehan säilyttäminen.

13. Tulevat kokoukset
Tulevat hallituksen kokoukset 17. maaliskuuta, 21. huhtikuuta sekä 19. toukokuuta.

Naantalin seudun vihreiden kevätkokous pidetään keskiviikkona 27. maaliskuuta. Tapahtumapaikkaa tiedustellaan Turun seudun osuuspankista, Henna kysyy.

14. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.40

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: